Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kasvunvaraa

Tästä taisikin tulla takki ensi syksyyn. Sen verran on kasvunvaraa hihoissa. Milloinkohan opin, että mallitilkku kannattaisi neuloa...


Ohje löytyy Kotipalapelin blogista, täältä.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Jatkamisen sietämätön vaikeus

Tänään kukko kiekui meillä ennen viittä, huoh. Aikansa pyörittyään "kukko" nukahti, mutta äiti ei. Vapaapäivän aamuna sitä olisi mieluusti nukkunut pidempäänkin, mutta sainpahan rauhassa lukea aamun lehden.

Ja sain myös vihdoin kaivettua esiin keskeneräisen villapaitaprojektin. Miten siinä käykin niin, että työt meinaa hautautua jonnekin kassien ja nyssäköiden pohjalle. Ja uudelleen työhön tarttuminen on niin vaikeaa. Nyt päätin, että tänä viikonloppuna urakoin vain tätä. Katsotaan milloin tulee valmista.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Vaahterakranssi


Bongasin tämän kranssin ohjeen ihanan Rillan blogista. Eilisellä puistoreissulla keräsimme poitsun kanssa pussin täyteen vaahteranlehtiä. Kranssi valmistui muutamassa minuutissa. Ja todella helppo tehdä..

Jos joku kiinnostui, niin ohje löytyy täältä.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Skappel ja lista

Vihdoin sain aloitettua Skappel-neuleeni. Paljon on projekteja työn alla ja vielä enemmän ideoita päässä.

Nämä ainakin odottaa tekijäänsä:

Neule pojalle (kesken)
Oma skappel (kesken)
Oma pipo (kesken)
Tuubihuivi
Vauvalle peitto
Ja sitten niitä pukinkonttiin tulevia juttuja....

Listan pituudesta huomaa, että on syksy...

Lukijat